Juhlavuoden tervehdys Jäsenemme!

.

Kuluvaa vuotta on juhlistettu jo monin eri tavoin – Tampereen Reumayhdistyksen 70-vuotista olemassaoloa ja työskentelyä reuma- sekä muiden tuki- ja liikuntaelinsairaiden parhaaksi. Pian on vihdoin pääjuhlan aika! Reumaviikkoa edeltävänä lauantaina 7.10.2017 vietetään juhlavuoden pääjuhlaa sekä valtakunnallisen Reumaviikon avajaisia Komediateatterilla.

Juhla alkaa klo 13 kuohuvalla alkumaljalla keskikerroksen Kristallisalissa. Tämän jälkeen siirrytään alakertaan teatterisaliin, jossa Reumaliiton hallituksen puheenjohtaja Satu Gustafsson avaa Reumaviikon. Juhlapuheen pitää Reumaliiton valtuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Tarja Filatov. Ennen teatteriesityksen Mieletön Suomen historia alkamista jaetaan Reumaliiton myöntämät ansiomerkit meritoituneille yhdistystoimijoille. Teatteriesityksen väliajalla virkistytään karpaloleivoskahveilla. Esityksen jälkeen siirrytään ylimmän kerroksen juhlasaliin nauttimaan iltapalaa, joka sisältää ruokaisaa kanasalaattia, vihersalaattia, lohipastramia, yrttipatonkia ja tuorejuustolevitettä. Iltapala tarjoillaan pöytiin ja siihen kuuluu myös yksi kaato viiniä, olut tai siideri. Ruokailun jälkeen voi jäädä vielä viettämään mukavaa iltaa seurustellen ja vaikka tutustuen Reumaliiton työntekijöihin sekä luottamusjohtoon. Myös Komediateatterin puolesta on luvattu tulla meitä tervehtimään.

Omavastuu koko tilaisuudesta näytäntöineen ja tarjoiluineen on jäsenillemme vain 20 €,  muille kuin jäsenille hinta on 70 € / hlö. Jos tarvitset tilaisuudessa apua, voit ottaa avustajan mukaan ja hän maksaa myös vain jäsenhinnan.

Varaa paikkasi juhlista heti, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 28.9.2017, yhteydenotot toimistoomme Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 03 222 8185.

 

 

Tapahtumakalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
29
30
31

Sää

Enimmäkseen pilvistä

14°C

Tampere

Enimmäkseen pilvistä
Kosteus: 89%
Tuuli: S 22.53 km/h
La 15°C / 22°C Hajanaisia sadekuuroja
Su 13°C / 19°C Sateita
Ma 11°C / 19°C Puolipilvistä
Ti 9°C / 17°C Hajanaisia sadekuuroja

Toimisto avoinna

ma 11.30-17.30
ke ja to 10-16

Puhelinajat

ma 11.30-17.30
ke ja to 10-13

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot

Tampereen Reumayhdistys ry
Satakunnankatu 28 B 10 (3.krs)
33210 Tampere

Puh. (03) 222 8185

toimisto@tampereenreumayhdistys.fi

DMC Firewall is a Joomla Security extension!